Töihin meille
Tarjoamme ajoittain keikkatöitä ja sijaisuuksia hoivatyöhön mm. hoiva-avustajille, lähihoitajille, sairaanhoitajille ja myös muille sosiaali- ja terveydenhuollon tutkinnon suorittaneille. Lisäksi meillä on tehtäviä puhtaanapidossa, kiinteistöhuollossa ja keittiöllä. Alan opiskelijat otetaan huomioon ja meiltä kannattaa kysyä mahdollisuuksia opintojen suorittamiseen oppisopimuksella.
Alta löydät linkit avoimiin työpaikkoihimme ja kuvaukset yleisimmistä tehtävistämme. Klikkaamalla banneria pääset työpaikkailmoitukselle.
Kesäduuni OP:n piikkiin 2026
Olemme mukana Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa ja palkkaamme sen kautta meille kuusi 15-17-vuotiasta nuorta kesätyöhön kahden viikon ajaksi. Haku oli avoinna 29.3.2026 saakka ja nyt käymme parhaillaan hakemuksia läpi.
Hoivan tehtävät ja pätevyysvaatimukset
Hoiva-avustaja
Hoiva-avustajan tehtävänä on huolehtia asukkaidemme perushoidosta yhdessä muun tiimin kanssa. Hoiva-avustajan vastuualueisiin voi hoitotyön lisäksi kuulua myös muita kodinomaisia tehtäviä.
Hoiva-avustajan sijaisuudessa voi toimia hoiva-avustaja- tai lähihoitajaopiskelija, jolla on 30 osp pakollisista opinnoista suoritettuna.
Lähihoitaja
Lähihoitajan työtehtäviin sisältyy asukkaidemme päivittäisissä toiminnoissa avustaminen, omahoitajana toimiminen, lääkehoidon tehtävät, RAI-arvioinnit, yhteistyö omaisten kanssa sekä asukkaidemme hyvään hoitoon tähtäävä moniammatillinen yhteistyö tiimissä.
Edellytämme tehtävässä lähihoitajan tutkintoa. Lähihoitajan sijaisuudessa voi toimia lähihoitajaopiskelija, jolla on vähintään 55 osp pakollisista ammattiopinnoista suoritettuna tai sairaanhoitaja-/terveydenhoitajaopiskelija, jolla on opintoja suoritettuna vähintään 60 op.
Sairaanhoitaja
Sairaanhoitajan tehtävänä on toimia sairaanhoidollisena asiantuntijana ja vastata tiimin lääkehoidon toteuttamisesta lääkehoitosuunnitelman mukaisesti. Hän osallistuu päivittäin asukkaiden perushoitoon ja tukee tiimiä asukkaiden toimintakyvyn arvioinnissa sekä hoitosuunnitelmien laatimisessa. Hän vastaa tiimin lääkärinkiertojen valmistelusta ja lääkäriyhteistyöstä tiiminvetäjän tukena.
Edellytämme tehtävässä sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan tutkintoa. Sairaanhoitajan tehtävässä voi määräaikaisesti toimia sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja-, kätilö- tai ensihoitajaopiskelija, jolla on suoritettuna vähintään 140 op opinnoista.
Keittiön ja puhtaanapidon tehtävät
Siivooja/Laitoshuoltaja
Siivoojan tai laitoshuoltajan tehtäviin kuuluu palvelutalon arjen sujuvuutta tukevat työtehtävät, kuten siivoaminen, pyykinpesu ja avustaminen muissa kodin puhtaanapitoon ja viihtyisyyteen liittyvissä tukitehtävissä.
Keittäjä/Kokki
Keittäjän/kokin tehtäviin kuuluu asukkaiden päivittäisestä ravitsemuksesta huolehtiminen. Tähän kuuluu mm. asukkaiden päivittäisten aterioiden suunnittelu ja ruokalistojen laatiminen ennakkoon, tukkutilaukset, ruuanvalmistus ja jakeluvalmiiksi saattaminen sekä keittiön puhtaanapidon tehtävät.