Töihin meille

Tarjoamme ajoittain keikkatöitä ja sijaisuuksia hoivatyöhön mm. hoiva-avustajille, lähihoitajille, sairaanhoitajille ja myös muille sosiaali- ja terveydenhuollon tutkinnon suorittaneille. Lisäksi meillä on tehtäviä puhtaanapidossa, kiinteistöhuollossa ja keittiöllä. Alan opiskelijat otetaan huomioon ja meiltä kannattaa kysyä mahdollisuuksia opintojen suorittamiseen oppisopimuksella.

Alta löydät linkit avoimiin työpaikkoihimme ja kuvaukset yleisimmistä tehtävistämme. Klikkaamalla banneria pääset työpaikkailmoitukselle.

Kesäduuni OP:n piikkiin 2026

Olemme mukana Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa ja palkkaamme sen kautta meille kuusi 15-17-vuotiasta nuorta kesätyöhön kahden viikon ajaksi. Pääset hakemaan työtä alla olevasta painikkeesta. Haku on avoinna 29.3.2026 saakka. 

Hoivan tehtäviä

Hoiva-avustaja

Hoiva-avustajan tehtävänä on huolehtia asukkaidemme perushoidosta yhdessä muun tiimin kanssa. Hoiva-avustajan vastuualueisiin voi hoitotyön lisäksi kuulua myös muita kodinomaisia tehtäviä. 

Lähihoitaja

Lähihoitajan työtehtäviin sisältyy asukkaidemme päivittäisissä toiminnoissa avustaminen, omahoitajana toimiminen, lääkehoidon tehtävät, RAI-arvioinnit, yhteistyö omaisten kanssa sekä asukkaidemme hyvään hoitoon tähtäävä moniammatillinen yhteistyö tiimissä.

Sairaanhoitaja

Sairaanhoitajan tehtävänä on toimia sairaanhoidollisena asiantuntijana ja vastata tiimin lääkehoidon toteuttamisesta lääkehoitosuunnitelman mukaisesti. Hän osallistuu päivittäin asukkaiden perushoitoon ja tukee tiimiä asukkaiden toimintakyvyn arvioinnissa sekä hoitosuunnitelmien laatimisessa. Hän vastaa tiimin lääkärinkiertojen valmistelusta ja lääkäriyhteistyöstä tiiminvetäjän tukena.

Keittiön ja puhtaanapidon tehtävät

Siivooja/Laitoshuoltaja

Siivoojan tai laitoshuoltajan tehtäviin kuuluu palvelutalon arjen sujuvuutta tukevat työtehtävät, kuten siivoaminen, pyykinpesu ja avustaminen muissa kodin puhtaanapitoon ja viihtyisyyteen liittyvissä tukitehtävissä.

Keittäjä/Kokki

Keittäjän/kokin tehtäviin kuuluu asukkaiden päivittäisestä ravitsemuksesta huolehtiminen. Tähän kuuluu mm. asukkaiden päivittäisten aterioiden suunnittelu ja ruokalistojen laatiminen ennakkoon, tukkutilaukset, ruuanvalmistus ja jakeluvalmiiksi saattaminen sekä keittiön puhtaanapidon tehtävät.